Run

Run

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Linnahölkkä

Armottoman hapokas Linnahölkkä

Linnahölkkä juostiin 10.7.2015 Hämeenlinnassa.  Viime vuonna juoksin siellä uuden kympin ennätykseni 39:38.   Silloin ilma oli helteinen ja aurinkoinen.  Tänä vuonna sää oli kostea, pientä tihkusadetta, mikä ei haitannut.  Kosteasta säästä huolimatta juoksijoita oli paljon paikalla. Myös paljon tuttuja.
Linnahölkän reitti.  Eri lähtöpaikka, kuin viime vuonna.  Kuuteen kilsaan asti 39 minuutin vauhdissa.

Ennen kisaa alkuverryttelyssä tunsin, että maha hölskyy.  Olikohan nesteet imeytyneet huonosti. Töissä aloitettiin tänään loma ja syötiin pullaa, kakkua ja muita herkkuja.  Ehkä ne olivat liikaa ja haittasivat imeytymistä.

Maali
Lähtö onnistui hyvin ja vältin ruuhkan.  Harvoin hölkkätapahtumissa on ruuhkaa.  Pääsin heti samantasoisten juoksijoiden kanssa juoksemaan.  Kolme ensimmäistä kilometriä olivat todella helppoja, koska olivat laskuvoittoisia.  Ajat 3:41, 3:44 ja  3:53.  Olin siinä vaiheessa edellä 24 sekuntia 39 minuutin tavoitetta.  Jälkeenpäin voi sanoa, että aloitus oli liian kova.  Yritin tasaisella osuudella pitää vauhdin samana, mutta sykkeet nousivat myös korkealle.  Puolen välin kohdilla sydän hakkasi vajaita 190 lukemia.  Lopullisesti putosin aikatavoitteen kyydistä kuuden kilometrin jälkeen ja aloin hyytymään.

Kisapaikka oli Elenia-Areenan ja Säästöpankki-Areenan välisellä alueella.
Neste ei imeytynyt tänään joten vatsaa joutui pidättelemään koko juoksun ajan.  Se ei ollut hauskaa. Koko ajan kävi mielessä, että koska joutuu menemään puskaan.  Reilu pari kilometriä ennen maalia menin hapoille (syke 193) ja ei yhtään helpottanut, kun loppumatka oli nousua.  Siinä tippuivat viimeiset toivon rippeet 40 minuutin alituksesta.

Virallinen loppuaika oli 40:21.  Yhtä kauan istuin juoksun jälkeen kotona wc:ssä.  Kisasta oli tarkoitus saada itseluottamusta parin päästä juostavalle Sibelius-maratonin puolikkaalle, mutta nyt käteen jäi vain hieno paita, joka oli tänä vuonna keltainen.  Vitosen väliaika oli 19:14, johon olen tyytyväinen.  Maalissa pullakahvit maistuivat hyvälle.



Käytin ensimmäistä kertaa Polar V800 kisavauhtiominaisuutta. Hyvin toimi. Koko ajan sai reaaliaikaisen tiedon, että paljonko on edellä tai jäljessä tavoitetta.

Katso tästä juoksun tiedot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti