Run

Run

perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuosi 2015

Juoksuvuosi 2015

Miten meni

Meni ok. Jäin maratonin alle kolmen tunnim aikatavoitteesta kaksi minuttia, mutta hyvä, kun riittää tavoitetta vielä vuodelle 2016.  Tukholman maratonin jälkeen palautuminen kesti kauan, mikä näkyi hölkkäkisojen suorituksissa ja vei harjoittelemisen pitkäksi aikaa fiilispohjaiseksi lyllertämiseksi.

NB Vazee

Määrä

Vuosi 2015 meni taas määrällisesti hyvin.  Kilometrejä tuli reilut 3700km.  Suurimmat kuukausimäärät tulivat maalis- ja huhtikuussa, jolloin ei vielä ollut kilpailuja. Kilometrejä tuli noin viisisataa enemmän kuin edellisvuonna.  Tavoitteena ei ollut mikään tietty kilometrimäärä vaan laadukkaat harjoitukset, jotka sitten toivat kilometrejä. Podin vuoden aika kolme flunssaa, mutta muita vastoinkäymisiä ei ollut.  Varsinkin joulukuu meni lenkkien osalta rauhallisesti.

Hämeenlinnassa yhteislenkillä

Juoksulenkkien keskivauhti oli 5:24 min/km ja lenkillä kävin melkein 300 kertaa! Kaloreita paloi 240 000 sydämen sykkiessä 142:n keskisykkeellä.  Siinä sai sitten muutaman palautusjuoman ottaa.  Juoksukenkiä oli käytössä 4 kappaletta, joista Asics DS-Trainereille tuli eniten kilometrejä.



Kuukausimäärät

Kilpailut

Kilpailuja tuli kierreltyä huhtikuun lopusta lokakuun loppuun.  Kilpailuja kertyi yhteensä viisitoista kappaletta.  Paras kunto ja juoksu oli Berlinin maratonilla.  Paransin omaa ennätystä reilut 5 minuuttia aikaan 3:02. Keväinen Tukholman maraton meni myös hyvin, vaikka olin aikamoisessa räkätaudissa.  Puolimaratoneista parhaiten meni Helsinki City Run, jossa kevyellä suorituksella juoksin oman ennätyksen 01:27:54.  Mieleen jäi myös Riihimäen Asemajuoksun hyvä tulosparannus ja kotikunnan hölkkien palkintopallipaikat, vuoden ainoat.

Pettymyksiä olivat Lahden ja Hämeenlinnan puolimaratonit.  Lähdin molemmissa hakemaan ennätystä, mutta Lahdessa vatsa ja Hämeenlinnassa lämpö panivat vastaan.

Berliini

2016 tavoitteet

Tärkein tavoite on alittaa maratonilla kolme tuntia.  Siihen on enää reilut kaksi minuuttia, mutta pari minuuttia on aika paljon loppuen lopuksi, kun maraton on niin pienistä asioista kiinni. Puolimaratonilla maksimisuorituksella tavoite on alittaa 1:25.

Riian maraton toukokuussa