Run

Run

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Naistenpäivän 43,21km

Sunnuntaisin juoksen pitkät lenkit.  Tänään lenkin teemana oli naistenpäivä.  Neljän tunnin ajan ajatuksissa olivat erityisesti kaikki sitkeät ja kestävät naiset :)

Nokka kohti Hyvinkäätä

Eilisen lenkin jäätyä väliin, päätin tänään nylkyttää vähän extraa.  Alunperin lenkin piti suuntautua Hausjärven Takahikiän suuntaan, mutta mieli muuttui ja suuntasin Hyvinkäälle. Sää oli kostea, utuinen ja lämmin.  Tuntui todella happirikkaalta. Hyvinkäällä juoksin fiilispohjaisesti eli en tiennyt missä olin.  Välillä olin ihan hukassa.  Hyvinkää on vähän Riihimäkeä suurempi kaupunki, mutta en bongannut yhtään lenkkeilijää.  Ehkä ne pelkäsivät Riksun kovinta nylkyttäjää.

Hyvinkäällä satoi

Tavoitteena oli päästä Hyvinkään sairaalalle saakka.  Sinne, kun pääsin niin mittari näytti jo melkein 25km.  En siis mennyt ihan suorinta reittiä. Ensimmäisen kerran tankkasin kolmenkympin kohdilla ja sen jälkeen  tuntui vielä hyvältä, että päätin juosta takaisin Riihimäelle.  Olin varmuuden vuoksi varautunut muutamalla kolikolla, jos olisin tarvinnut ostaa junalipun.  Ei siis ollut tarvetta maitojunareissuun ja tiesin, että lenkistä tulisi sitten jo maratonia pidempi.

Riihimäellä säädin lenkin mitaksi 43,21 km, kun kerrankin oli mahdollisuus noihin lukemiin. Lenkillä oli paljon taukoja, joten se oli aika kevyt. Polarin mukaan olen huomenna illalla palautunut. Tätä pidemmät lenkit tähän mennessä ovat olleet kotirataultria.  Lenkkimusiikkina oli Women of Soul. Huomenna juostaan taas!

Ihan ok lenkkispecsit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti