Ensimmäinen satanen takana
Ensimmäinen sadan kilometrin ultrajuoksu on nyt takana. Wihan kilometrien satasen juoksu oli minulle ylimääräinen ylimenokauden tapahtuma ilman tulospaineita. Syksyn päätavoite oli Berliinin maraton ja Wihalla oli pelkästään voitettavaa. Viikot Berliniin jälkeen keskityin vain kevyisiin palauttaviin peruskuntolenkkeihin, jotta ultrajuoksu menisi mahdollisimman vaivattomasti läpi.
 |
| Reipasta juoksua alussa |
Wihan kilometrit-tapahtuma järjestettiin Tampereella, jonne lähdettiin Riihimäeltä aamuseitsemältä. Juoksu alkoi yhdeksältä. Sää oli viileä lähdössä. Ennen lähtöä bongasin paljon tuttuja, joista suurin osa oli lähdössä pisimmälle matkalle.
Lähdön jälkeen aurinko nousi. Matkan alussa aurinko paistoi suoraan silmiin, mikä häikäisi. Luvassa oli hieno syyspäivä, ja hyvä niin kun olin pukeutunut shortseihin. Heti alusta huomasin, että syke oli tänään yllättävän korkea, mutta juoksu tuntui kuitenkin hyvältä. Ehkä se oli vain kisasyke, kun en ole aikaisemmin juossut hitaasti kisassa.
 |
| Maalin tulostaulu |
Ensimmäinen kolmekymppiä meni reippaasti, keskivauhti 05:23 min/km ja keskisyke 151. Selvästi liian kova aloitus, jonka jälkeen vatsa meni sekaisin ja jouduin menemään ensimmäiselle pitstopille. Aikaa tuhlaantui noin kahdeksan minuuttia. Seuraavat seitsemäntoista kilometriä menivät samoilla sykkeillä, mutta keskivauhti oli jo minuutin hitaampaa. Hyytyminen jo ennen juoksun puoliväliä! Toinen vessakäynti tuli juuri ennen puoltaväliä. Kisan puolessa välissä aikaa oli mennyt 04:57:23. (Toinen puolikas yli kuusi tuntia).
 |
| Sykekäyrä |
Ensimmäinen romahdus tuli heti puolen välin jälkeen. Tuli erilaisia ajatuksia. Miksi ihmeessä rääkkään mun sun sydäntä täällä? Liian korkeat sykkeet tänään, lopetan. Samaan aikaan etsiskelin reitin varrelta bussipysäkkiä, jolta pääsisin pois kisa-alueelta, jonka jälkeen ottaisin maitojunan Riksuun ja nautiskelisin junassa olutta.
Mutta kuitenkin lähdin aina uudelle kierrokselle, kun tutut huoltajat saivat puhuttua järkeä, vaikka kaikki vitutti.
 |
| Vitutus-Snickers |
Seuraavilla 25 kilometrillä keskisyke laski alle 140 ja vauhti oli enää 7 min/km. Seitsemänkympin jälkeen jalat alkoivat kangistumaan ja ei helpottanut yhtään, kun jäljellä oli vielä kolmenkymmentä kilometriä. Piristykseksi vihjattiin, että kannattaa miettiä jäljellä olevia kierroksia eikä kilometrejä. Tämä ajattelu helpotti. Kahdeksankympin kohdilla alkoi helpottamaan, kun tajusin että ei ole enää kuin vajaat 20 km tai reilut 15 km jäljellä. Eihän se ollut mitään, kun takana oli jo kahdeksankymmentä kilometriä.
 |
| Reitti, WC-käynnit myös kartalla |
Kahdelle viimeiselle 3,33 km kierrokselle mukaan lähti seuraksi non-stop juoksun voittaja. Hän teki uuden Wihan matkaennätyksen, 110km. Seura piristi ja askel rullasi paremmin, kun oli juttuseuraa illan pimeydessä. Maalissa oli täysikuu ja maalialueella soi Dirlanda-kappale. Urakka oli takana ja aikaa meni 11 tuntia 19 minuuttia 30 sekuntia.
 |
| Wihan mitali |
Loppuaika on sellainen, että sitä pystyy reilusti parantamaan. Varmasti seuraavalla satasella teen jotain eri tavalla. Ainakin aloitan rauhallisemmin ja annan itselleni enemmän aikaa palautua edeltävistä kisoista. Harjoittelussa juoksulenkkien pitää olla paljon pidempiä. Nyt pisimmät lenkit olivat vain 30km.
Mitään kipuja ei juoksun aikana ollut ja kunto kesti. Myös jalat kestivät hyvin! Nyt tavoitteet ovat edelleen maratonin kolmen tunnin alituksessa. Ultrata voi sitten vanhempana, kun on kypsyyttä ja juoksukilometrejä enemmän.
Polar Flown analyysi
Jarno Maimosen kuvia tapahtumasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti