Run

Run

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Frankfurtin maraton

Mainova Frankfurt Marathon

Ajatus Frankfurtin maratonin juoksemista tuli viime vuonna, kun Berliinin arpaonni ei suosinut.  Frankfurt oli hyvä kakkosvaihtoehto, nopea ja suosittu.  Lisäksi saksalaiset osaavat järjestää hyvin massatapahtumia ja Saksassa liikkuminen on helppoa, kun kaikki on niin järjestelmällistä.  Helppoa suomaiselle insinöörille.  Tilastojen mukaan Frankfurtin maraton on maailman kolmanneksi nopein maraton, joten sinne kannatti lähteä hakemaan hyvää aikaa.


Kaupunkiloma

Frankfurtiin on helppo lentää Suomesta, joten ajatuksena oli pitää syysloma ja kaupunkiloma sekä yhdistää samaan reissuun maraton.  Lento Suomesta lähti perjantaiaamuna ja paluulento oli maanantainailtana.  Frankfurtissa riitti paljon nähtävää pitkän viikonlopun ajaksi: Main-joki, pilvenpiirtäjät, vanhakaupunki, puistot ja kaupungin keskusta.




Maraton

Reissun päätavoite oli nähdä kaupunkia maratonin muodossa.  Tavoite oli juosta oma ennätys ja mahdollisesti päästä lähelle kolmea tuntia.  Lähtö oli klo 10:00 pilvenpiirtäjän juuresta.  Ensimmäiset viisi kilometriä olivat ruuhkaiset ja kaatumisilta ei vältytty.  Itse kuitenkin pysyin pystyssä.   GPS antoi ihmeellisiä lukemia, kun korkeat rakennukset estivät sateliittien signaalit.  Juoksussa piti luottaa vain itseensä.  Maratonin puoliväli meni suunnitelmien mukaan alle puoleentoista tuntiin.  Kolmenkympin kohtaan tuli seinä vastaan.  Pää ja kunto tahtoivat mennä lujaa, mutta jalat eivät jaksaneet.  Viimeiset viisi kilometriä oli paha olla, mikä johtui ehkä maratonjärjestäjän geelistä, joka ei sopinut minulle.  Maali oli hallin sisällä ja loppusuoralla oli punainen matto, tunnelmallista.  Heti juoksun jälkeen suuntasin olutteltalle nauttimaan virkistystä pahanolon tunteen helpottamiseksi.




Reissu

Maratonin loppuaika oli 3:06 eli ennätystä ei tullut.  Viimeiset 10 kilometriä menivät todella hitaasti.  Tästä huolimatta reissusta jäi hyvä maku.   Nyt ollaan siinä tasolla jo, että epäonnistuneellakin suorituksella tein toiseksi parhaan aikana maratonilla. Treenimotivaatio pysyy edelleenkin korkella, kun kolmen tunnin maratonhaave pysyy tähtäimessä. Frankfurtin maraton on hieno syysmaraton ja suosittelen sitä, jos haluaa kokea maratonilta muutakin kuin 42 kilometria.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Syyskuun juoksut

Syyskuun juoksut

Asemajuoksu 11.9.2016 Riihimäki

Syyskuussa tuli kisailtua paljon.  Asemajuoksussa olin mukana nyt neljättä kertaa ja olin tänä vuonna toista kertaa putkeen neljäs.  Tässä paikallistapahtumassa on aina hyvä tunnelma ja siihen on helppo osallistua, kun työnantaja sponsoroi osallistumismaksun.  Juoksu tuntui vähän nihkeältä ja 9,8km matka taittui 4:00 min/km keskivauhdilla.

Huuvarin hölkkä 18.9.2016 Askola

Viikko Asemajuoksusta oli vuorossa kotikylän hölkkä.  Huuvarin hölkkä järjestettiin komatta kertaa.  Ensimmäisenä kerralla voitin ja toisella kerralla olin toinen.  Tällä kertaa en ollut kolmas vaan voitin.  Juoksu oli hyvä. Matka oli 11km ja se taittui 4min/km keskivauhdilla.  Kärki oli tasainen ja jouduin tekemään töitä voiton eteen.

Hikiän harjujuoksu 24.9.2016 Hausjärvi

Vajaa viikko Huuvarin hölkästä osallistuin ex-tempore Hikiän harjujuoksu polkujuoksukisaan.  Tapahtuma oli sopivan lähellä ja matkakin oli noin kahdeksan kilometriä.  Sopiva harjoitus vuorokausi ennen Lahden puolimaratonia.  Yllätykseksi sijoituin kolmanneksi ja sain pokaalin.  Harjujuoksu oli hyvin järjestetty, polut hyvin merkattu ja hyvä tunnelma.

Uusi Lahti-juoksu 25.9.2016 Lahti

Uusi lahti-juoksussa oli tarkoitus juosta maratonvauhtinen puolimaraton ja se onnistui.  Aika oli jotain 1:28.   Olosuhteet kisassa olivat huippuluokkaa ja  sm-maratonilla tuli myös kovia aikoja.

Lokakuu

Nyt lokakuussa olen pitänyt kilpailutaukoa ja valmistautunut kahden viikon päästä juostavaan Frankfurtin maratoniin.  Siellä on tarkoitus lähteä hakemaan uutta ennätystä. Pikku hiljaa kevennellen kohta Frankfurtin lämmintä syksyä.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Kesän puolimaratonit

Heinä- elokuussa juoksin kaksi puolimaratonia.   Ensimmäinen heinäkuun lopussa Hämeenlinnassa ja toinen kuukausi siitä Askolassa.  Tänä vuonna olen juossut neljä puolimaratonia, joista nopein keväällä Jyväskylässä 1:26:47.   Puolikkaat ovat hyvää vauhtikestävyystreeniä maratonharjoittelun ohessa.

Heinäkuun puolimaraton Hämeenlinnassa meni kehnosti.  Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla on aina lämmin sää ja se ei sovi minulle.  Olen viileiden säiden puolikkaan juoksija!  Aika oli kehno 1:32.  Aloitin liian kovaa ja loppua kohden askel hyytyi.  Hämeenlinnan reitti oli tänä vuonna kaunis, mutta hitaampi kuin edellisvuosina.

Elokuun lopussa juoksin Askola in Action -hyvinvointitapahtumassa puolimaratonin.   Puolimaraton oli tänä vuonna ohjelmassa Askolan kunnan 120-vuotis merkkipäivän kunniaksi.   Askolassakin juoksin ajan 1:32 ja olin toinen.  Palkinnoksi sain komean pokaalin.  Reitti oli mäkinen ja vaativa.  Aikaan olen tyytyväinen, vaikka Askolassakin alku oli liian kova.  Ehkä seuraavalla puolimaratonilla maltan alussa.
Juomapisteitä oli reitin varrella vain kaksi, mikä on puolimaratonilla liian vähän.

Seuraava kisa on Riihimäen Asemajuoksu.  Se olisi tarkoitus vetää maksimialueella, kun matka on noin kymppi. Asemajuoksussa aina hyvä tunnelma ja siihen on matala kynnys osallistua, kun se on "lähijuoksu".  Kisapaikalle pääsee kävellen.




lauantai 30. heinäkuuta 2016

Puistojuoksijan ratakymppi

Oppirahoja

Olin ensimmäistä kertaa ratakympillä. Juoksu oli hyvä, mutta luotin liikaa gepsiin ja lopetin juoksun kierrosta liian aikaisin.
Hyvä harjoitus.  Oppirahoja ratakympillä.  Seuraava ratakymppi menee varmasti paremmin.

Kilpailu juostiin Forssassa 21.7. ja se maksoi kuusi euroa.  Tulos oli DNF eli keskeytys. Kuudella eurolla sai nauttia tunnelmasta ja energiajuomasta.  Ei tästä nolosta tapahtumasta enempää.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Mettäkulman lenkki 2016

Mettäkulman lenkki

Olin tapahtumassa viime vuonna ensimmäistä kertaa.  Siitä jäi niin hyvä maku, että tänäkin vuonna osallistuin.  Mettäkulman lenkki on leppoisa kylähölkkä, joka juostiin nyt toista kertaa Hausjärvellä Mommilanjärven souteluiden yhteydessä.
Kuva: Aamuposti
Reitti on aika mäkinen ja pääosin hiekkatietä.  Matkaa tulee saman verran, kuin soutajillekin.  Leikkimielisesti sai haastaan jonkun soutukunnan.  Haastoin Hyvinkään kaupungin ja voitin.
Osallistujia oli tänä vuonna 24.  Vähemmän kuin viime vuonna, mikä johtui ehkä epävakaasta säästä.
Kovaa taistelua
Oma juoksu oli väsynyttä, joten kolmen kilometrin jälkeen kevensin askelta ja tein hyvän vauhtikestävyysharjoituksen.   Tänä vuonna juoksun taso oli kovempi kuin vuosi sitten.  Maaliviivan ylitin kuudentena.  Virallisiin tuloksiin sain kolme minuuttia paremman ajan, kun vahingossa ilmoittautumisessa laitoin syntymäajaksi 1930.  Hyvä suoritus 86-vuotiaalta.  Paranneltu aika oli 40:34:00.

klo 12:30 kirkkovenelähtö
Osallistumismaksu tapahtumaan oli ennakkoon 15 euroa.  Siihen kuului: lounas, Novelle, sauna ja uiminen.  Erityisesti sauna ja pulahtaminen viileään Mommilanjärveen teki hyvää.  Ensi vuonna yritän päästä mukaan myös soutuun ja kokeilla juoksusoutu-yhdistelmää.  Mukava fiilis jäi tapahtumasta ja suosittelen sitä.
Aamupostin nettiversion juttu
Juoksun datat Stravassa
Tulokset 
Kuvia tapahtumasta





keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Linnahölkkä 2016

Linnahölkkä 8.7.2016

Olin nyt Linnahölkässä mukana kolmatta kertaa.  Hölkkään on ollut helppo osallistua, kun se on aika lähellä Riihimäkeä.  Juoksutapahtuma on ollut aina suosittu ja siellä on hyvä tunnelma.  Tällä kertaa kyseessä oli Hämeenlinnan Kisan 100-vuotis juhlajuoksu.


Linnahölkkä oli nyt toista kertaa uudessa paikassa, Härkätien varrella Elenia Areenan vieressä.  Reitti on mukava, se kiertää Vanajaveden ja maisemat ovat hienot! Nähtävää riittää kymmenen kilometrin matkalle.  Lähdössä oli tänä vuonna kunnon ruuhka ja se oli hyvä, ettei päässyt lähtemään liian kovaa.  Olosuhteet olivat huippuluokkaa, ilma oli viileä ja tuuli puhalsi kohtuudella.  Tavoitteena oli juosta kympin uusi ennätys eli reippaasti alle 40 minuuttia.
Kovia Hämeenlinnalaisia hölkkäilijöitä
Ensimmäiset kuusi kilometriä meni alle neljän minuutin vauhtia.  Kilometriajat 3:46-3:58. Seitsemästä kilometristä yhdeksään kilometriin oli taistelua, kun pientä väsymistä oli ilmassa.  Kahdeksan kilometrin kohdalla oli pieni nousu ja menin siinä hapoille.  Se söi aikaa, kun kilometrin vauhti oli vain 4:08min/km.  Viimeinen kilometri meni rennosti rullaten nopeudella 3:58 min/km, kun maali häämötti.
Hapottavin osuus
Juoksen harvoin tasan kympin kisoja, joten Linnahölkästä tuli uusi virallinen kympin ennätys 39:30.
Tapahtuma oli taas hyvin järjestetty ja juoksusta jäi hyvä fiilis.  Mitalin sijaan Linnahölkästä sai punaisen t-paidan.  Paidan väri vaihtuu joka vuosi.

Juoksun datat
Viralliset tulokset 2016






tiistai 21. kesäkuuta 2016