Wihan kilometrit 24.10.2015

Ensimmäinen satanen takana

Ensimmäinen sadan kilometrin ultrajuoksu on nyt takana.  Wihan kilometrien satasen juoksu oli minulle ylimääräinen ylimenokauden tapahtuma ilman tulospaineita.  Syksyn päätavoite oli Berliinin maraton ja Wihalla oli  pelkästään voitettavaa.  Viikot Berliniin jälkeen keskityin vain kevyisiin palauttaviin peruskuntolenkkeihin, jotta ultrajuoksu menisi mahdollisimman vaivattomasti läpi.

Reipasta juoksua alussa

Wihan kilometrit-tapahtuma järjestettiin Tampereella, jonne lähdettiin Riihimäeltä aamuseitsemältä.  Juoksu alkoi yhdeksältä.  Sää oli viileä lähdössä.  Ennen lähtöä bongasin paljon tuttuja, joista suurin osa oli lähdössä pisimmälle matkalle.

Lähdön jälkeen aurinko nousi.  Matkan alussa aurinko paistoi suoraan silmiin, mikä häikäisi.  Luvassa oli hieno syyspäivä, ja hyvä niin kun olin pukeutunut shortseihin.  Heti alusta huomasin, että syke oli tänään yllättävän korkea, mutta juoksu tuntui kuitenkin hyvältä.  Ehkä se oli vain kisasyke, kun en ole aikaisemmin juossut hitaasti kisassa.

Maalin  tulostaulu

Ensimmäinen kolmekymppiä meni reippaasti, keskivauhti 05:23 min/km ja keskisyke 151.  Selvästi liian kova aloitus, jonka jälkeen vatsa meni sekaisin ja jouduin menemään ensimmäiselle pitstopille.  Aikaa tuhlaantui noin kahdeksan minuuttia.  Seuraavat seitsemäntoista kilometriä menivät samoilla sykkeillä, mutta keskivauhti oli jo minuutin hitaampaa.  Hyytyminen jo ennen juoksun puoliväliä!  Toinen vessakäynti tuli juuri ennen puoltaväliä.  Kisan puolessa välissä aikaa oli mennyt 04:57:23. (Toinen puolikas yli kuusi tuntia).

Sykekäyrä

Ensimmäinen romahdus tuli heti puolen välin jälkeen.  Tuli erilaisia ajatuksia. Miksi ihmeessä rääkkään mun sun sydäntä täällä?  Liian korkeat sykkeet tänään, lopetan.   Samaan aikaan etsiskelin reitin varrelta bussipysäkkiä, jolta pääsisin pois kisa-alueelta, jonka jälkeen ottaisin maitojunan Riksuun ja nautiskelisin junassa olutta.

Mutta kuitenkin lähdin aina uudelle kierrokselle, kun tutut huoltajat saivat puhuttua järkeä, vaikka kaikki vitutti.

Vitutus-Snickers

Seuraavilla 25 kilometrillä keskisyke laski alle 140 ja vauhti oli enää 7 min/km.  Seitsemänkympin jälkeen jalat alkoivat kangistumaan ja ei helpottanut yhtään, kun jäljellä oli vielä kolmenkymmentä kilometriä.  Piristykseksi vihjattiin, että kannattaa miettiä jäljellä olevia kierroksia eikä kilometrejä.  Tämä ajattelu helpotti.  Kahdeksankympin kohdilla alkoi helpottamaan, kun tajusin että ei ole enää kuin vajaat 20 km tai reilut 15 km jäljellä.  Eihän se ollut mitään, kun takana oli jo kahdeksankymmentä kilometriä.

Reitti, WC-käynnit myös kartalla

Kahdelle viimeiselle 3,33 km kierrokselle mukaan lähti seuraksi non-stop juoksun voittaja.  Hän teki uuden Wihan matkaennätyksen, 110km.  Seura piristi ja askel rullasi paremmin, kun oli juttuseuraa illan pimeydessä.  Maalissa oli täysikuu ja maalialueella soi Dirlanda-kappale.  Urakka oli takana ja aikaa meni 11 tuntia 19 minuuttia 30 sekuntia.

Wihan mitali

Loppuaika on sellainen, että sitä pystyy reilusti parantamaan.  Varmasti seuraavalla satasella teen jotain eri tavalla.  Ainakin aloitan rauhallisemmin ja annan itselleni enemmän aikaa palautua edeltävistä kisoista.  Harjoittelussa juoksulenkkien pitää olla paljon pidempiä.  Nyt pisimmät lenkit olivat vain 30km.

Mitään kipuja ei juoksun aikana ollut ja kunto kesti.  Myös jalat kestivät hyvin!  Nyt tavoitteet ovat edelleen maratonin kolmen tunnin alituksessa.  Ultrata voi sitten vanhempana, kun on kypsyyttä ja juoksukilometrejä enemmän.

Polar Flown analyysi
Jarno Maimosen kuvia tapahtumasta

Satanen edessä

Ensimmäinen satanen edessä

Viimeisestä kisasta, Berliinin maratonista on kulunut kuukausi.  Tuntuu, että palautuminen maratonilta on mennyt hyvin ja olen valmis seuraavaan haasteeseen.

Lauantaina juoksen sadan kilometrin ultrajuoksun Wihan kilometrit-juoksutapahtumassa.  Olen aikaisemmin juossut kaksi viidenkymmenen kilometrin Kotirataultraa talvella. Nyt lauantaina juostava satanen on ensimmäinen satasen kilpailu.

Viime tammikuussa juostu 50 kilometriä meni suhteellisen kevyesti ja kohti lauantaita menen luottavaisin mielin.  Pohjat pitäisivät olla kunnossa, tänä vuonna yli 3000 kilometriä juoksua ja pitkiä lenkkejä.  Jalkojen kanssa ei myöskään ole ollut ongelmia  vaikka olen enimmäkseen juossut asfaltilla.  Jännitystä on kuitenkin ilmassa. Ehkä se hiipuu lähtöpamauksen jälkeen.

Wihan kilometrit juostaan Tampereella. Reitti on noin 3,3 km ja se kierretään kolmekymmentä kertaa.  Juoksusta tulee varmasti sosiaalinen, kun reitti on niin lyhyt ja siellä on paljon tuttuja mukana, jotka tulevat monta kertaa vastaan.

Toivottavasti lauantai-iltana satanen on takana. Nyt rentoa tankkausta lauantai-aamuun saakka!

Naistenpäivän 43,21km

Sunnuntaisin juoksen pitkät lenkit.  Tänään lenkin teemana oli naistenpäivä.  Neljän tunnin ajan ajatuksissa olivat erityisesti kaikki sitkeät ja kestävät naiset :)

Nokka kohti Hyvinkäätä

Eilisen lenkin jäätyä väliin, päätin tänään nylkyttää vähän extraa.  Alunperin lenkin piti suuntautua Hausjärven Takahikiän suuntaan, mutta mieli muuttui ja suuntasin Hyvinkäälle. Sää oli kostea, utuinen ja lämmin.  Tuntui todella happirikkaalta. Hyvinkäällä juoksin fiilispohjaisesti eli en tiennyt missä olin.  Välillä olin ihan hukassa.  Hyvinkää on vähän Riihimäkeä suurempi kaupunki, mutta en bongannut yhtään lenkkeilijää.  Ehkä ne pelkäsivät Riksun kovinta nylkyttäjää.

Hyvinkäällä satoi

Tavoitteena oli päästä Hyvinkään sairaalalle saakka.  Sinne, kun pääsin niin mittari näytti jo melkein 25km.  En siis mennyt ihan suorinta reittiä. Ensimmäisen kerran tankkasin kolmenkympin kohdilla ja sen jälkeen  tuntui vielä hyvältä, että päätin juosta takaisin Riihimäelle.  Olin varmuuden vuoksi varautunut muutamalla kolikolla, jos olisin tarvinnut ostaa junalipun.  Ei siis ollut tarvetta maitojunareissuun ja tiesin, että lenkistä tulisi sitten jo maratonia pidempi.

Riihimäellä säädin lenkin mitaksi 43,21 km, kun kerrankin oli mahdollisuus noihin lukemiin. Lenkillä oli paljon taukoja, joten se oli aika kevyt. Polarin mukaan olen huomenna illalla palautunut. Tätä pidemmät lenkit tähän mennessä ovat olleet kotirataultria.  Lenkkimusiikkina oli Women of Soul. Huomenna juostaan taas!

Ihan ok lenkkispecsit

Alitus ja tähtäimessä E24

Elämässä on hyvä olla terveellisiä tavoitteita.  Erilaisilla ihmisillä on erilaisia tavoitteita. Tavoitteet joissa koetellaan eri rajoja, henkisiä ja fyysiä koukuttavat minua. Tämän hetkinen tavoitteeni on alittaa maratonilla alle kolme tuntia.  Tavoitteen eteen pitää tehdä töitä ja olla valmiina tekemään uhrauksia.  Tähän saakka juoksu on vähentänyt sosiaalista elämää, mutta se antaa myös paljon.

Olen tälle vuodelle suunnitellut ja maksanut kaksi maratonia, Tukholma toukokuussa ja Berliini syyskuussa. Tukholmassa olisi tarkoitus juosta mahdollisimman lähelle kolmea tuntia ja Berliinissä sitten alittaa tuo rajapyykki.  Tukholmassa juoksin ensimmäisen maratonini vuonna 2013 hieman yli neljään tuntiin.  Berliinissä alitus maistuisi erityisen hyvällä, kun syksyn juoksusta jäi niin karvas maku.

Tammikuun KRU:n specsit

Parhaimmassa tapauksessa syksyllä olisin alle kolmen tunnin maratoonari, jonka jälkeen ajattelin siirtyä seuraavalle tasolle eli ultrajuoksuun.  Minulla on takana kaksi kotirataultraa, joten jonkinlaista kevyttä ultrakokemusta löytyy.  Mahdollisesta kolmen tunnin alituksesta olen luvannut itselleni palkinnon osallistua Endurance 24h-kisaan, joka on yksi maailman suurimmista sisärataultrajuoksutapahtumista.  Jos maratonilla ei tule alitusta, niin 24 tunnin juoksukokemus on sopiva nautintoa-antava rangaistus.

En tiedä onko tapahtumassa mitään järkeä, mutta kaikkea pitää kokeilla.  Onkohan minulla kaikki muumit edes laaksossa? Toivottavasti vatsa kestää.  Vuosi aikaa treenata.