Run

Run
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksumäärä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksumäärä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Alkuvuosi - Kohti Riikaa

Alkuvuosi 2016

Alkuvuosi on mennyt hyvin.  Olen saanut olla terve ja juoksukilometrejä on tullut kohtuudella, noin 630 kilometriä.  Kuitenkin viime vuoteen verrattuna kertymä on vajaat 200 kilometriä vähemmän.  Tammikuun kovat pakkaset söivät jonkin verran kilometrimäärää ja olen jonkin verran polkenut traineria, mikä luonnollisesti on juoksusta pois.  Treenien sykkeet ovat painoittuneet vahvasti pk-alueelle, noin 80%.

Talvijuoksua

Omantunnon puhdistuslaite

Ajantappoa Netflixin avulla

Helmikuussa olin viikonmittaisella lomalla Fuerteventuralla.  Pieni irtiotto Suomen talvesta teki hyvää, ja varsinkin silloin, kun oli pahimmat pääkallokelit.  Myös All-inclusive-loma ja juoksu oli helppo yhdistää.  Kävin lenkillä aamulla ennen aamupalaa ja illalla ennen illallista.  Siinä välissä sitten palautumista ja muita aktiviteettejä.  Suosittelen Caleta de Fustea sellaisille, jotka haluavat yhdistää aavikko- ja merenrantajuoksun sekä samalla nauttia auringosta.

Rentoutumista

Palautusjuomia

Rantalenkki, Saharalta tuulee

Lenkkipolku

Lenkkipolku

Kameli
Nyt maaliskuussa olisi tarkoitus tehdä enemmän maksimi- ja vauhtikestävyystreenejä.  Määrääkin on lisättävä, kun maalis- ja huhtikuu ovat olleet ennenkin ne ratkaisevat tehokuukaudet ennen kisakautta.  Keveitä aamulenkkejä otan enemmän mukaan ohjelmaan, kun lumet sulavat.  Seuraava maraton on Riikassa ja sinne asti pitäisi mennä ohjelmalla, jossa on kaksi kovaa viikkoa ja yksi kevyt.  Kovat lenkit painottuvat keskiviikolle ja lauantaille, pitkät sunnuntaille ja muille päiville perushölkkää.


Pimeys vaihtuu kohta valoon

Tulevia kisoja

SAUL SM-Puolimaraton 16.4.

Ensimmäinen arvokisa.  Jyväskylässä olen M30-sarjassa. Kuntotesti sopivasti kuukausi ennen maratonia.

Kormu Run 10,6 km 23.4.

Mukava kylähölkkä lähellä Riihimäkeä.  Olen ollut mukana kahtena viime kertana ja hyvä maku on jäänyt tapahtumasta.  Tänään jos ilmoittautuu saa vadin.

Riian maraton 15.5.

Kevään päätavoite, jossa lähdetään hakemaan uutta ennätystä ja mahdollista kolmen tunnin alitusta.

Helsinki Half Marathon 11.6.

Ensimmäistä kertaa tapahtumassa mukana.  Edullinen hinta ja hyvät ilmoittautumisedut.  Jos maratonilta palautuu hyvin niin puolimaratonin ennätys voi olla mahdollinen.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tonni täyteen

Tänään aamulenkillä tuli tälle vuodelle täyteen tuhat juoksukilometriä.  Kilometrejä on kertynyt juoksumatolta, jäältä, lumelta ja viimeisen puolentoista kuukauden ajalta normaalilta alustalta.   Hiihtämään en päässyt tänäkään vuonna, joten juoksukilometrejä on kertynyt tasaisesti alkuvuoden aikana. Meno päällä joka säällä!

Juoksua joka kelillä
Aikaa juoksuun on mennyt alkuvuoden aikana noin 91 tuntia.  Todellisia hyvinvointitunteja. Keskivauhti on ollut maltillinen 5:25min/km.  Nyt pyrin nostamaan vauhtia huhti- ja toukokuun aikana, jotta pääsen kisavauhteihin.  Lenkillä olen käynyt 73 kertaa eli keskimääräinen juoksulenkki on pituudeltaan 14 kilometriä.



Icebugeja käytin helmikuun puoleen väliin asti, jonka jälkeen siirryin tuttujen Asics DS-Trainereiden kyytiin.   Dessujen parasta ennen päivä lähenee uhkaavasti, kun ahmin kilometrejä.  Viimeistään toukokuussa pitää hommata uudet lenkkarit, joilla menee sitten vuoden ensimmäinen puolimaraton ja maraton.

Vihreät dessut
Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen säästynyt flunssilta ja jalkavaivoilta.  Ehkä määrä lisää vastuskykyä ja jalat tottuu rasitukseen, kun niitä juoksutetaan koko ajan.  Syön myös paljon D3-vitamiinia ja juon kohtuullisesti olutta palauttavana.

zum Wohl - terveydeksi