Run

sunnuntai 6. marraskuuta 2016
torstai 19. toukokuuta 2016
Maraton pintakaasulla
Riian maraton kisaraportti
Lähtö |
Ennen juoksua |
Olut maistuu juoksun jälkeen |
perjantai 13. toukokuuta 2016
Maraton numero 10
Riian maraton
Huomenna olisi lähtö Riian maratonille. Riiassa juostava maraton on juhlakisa, koska se on kymmenes maratonjuoksuni.
Tätä kirjoittaessa pientä jännitystä on ilmassa, maratonkuumetta. Kuume varmaan katoaa vasta lähtölaukauksen jälkeen. Lento lähtee Helsinki-Vantaalta klo 10:20.
Riian lentoasemalta olisi tarkoitus suunnata expoon hakemaan numerolaput juoksua varten. Loppupäivä otetaan rennosti.
Maraton juostaan sunnuntaina klo 8:30. Ennusteet ovat luvanneet epävakaata säätä. Toivottavasti vain pieniä kuuroja ja kevyttä tuulta. Ei kaatosadetta, kuten viime vuonna Tukholmassa.
Tavoitteena on parantaa viime syksyn Berliinin aikaa, joka oli 3:02. Saa nähdä mihin rahkeet riittävät. Hienoa olisi juosta alle kolmeen tuntiin, mutta maraton on pitkä ja arvoituksellinen matka.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Berliinin maraton kuvina
Berliinin maraton 2015
tiistai 29. syyskuuta 2015
Berliinin maraton
Berliinin maraton 27.9.2015
Aamu
Nukuin maratonia edeltävän yön levottomasti. Murehdin unissani kestääkö vatsa, kun viime puolikkaalla oli ollut ongelmia sen kanssa. Jätin hotellin aamupalan väliin, kun en viitsinyt maksaa viittätoista euroa nopeasta ja kevyestä aamupalasta. Sen sijaan söin hotellihuoneessa puolikkaan kolmioleivän ja kolme banaania. Ne huuhtelin alas urheilujuomalla ja kokiksella. Niistä sain riittävästi potkua. Muutenkin hotellin aikatauluissa olisi hiomista, kun aamupalan piti alkaa vasta klo 7:00, mikä oli vähän turhan myöhään, jos maraton olisi yhdeksältä. Juoksun aikaiseen kulutukseen olin varautunut geeleillä.![]() |
Vaatteidenvaihto ja muovit päälle. |
Kisapaikalle
Lähdin kisapaikalle klo 7:14, jotta välttäisin suuremmat ruuhkat ja vessajonot. Kisapaikalle oli noin 2,5 kilometrin kävelymatka. Matka taittui nopeasti viileässä ja aurinkoisessa säässä. Samalla sain alkuverryttelyt tehtyä. Porukkaa oli jo paljon paikalla, pientä ruuhkaa. Hätäisimmät olivat ruuhkauttaneet vaatteidenvaihtoalueen vessajonot. Siirryin suosiolla suoraan lähtöalueelle, jossa pääsin suoraan vessaan keventämään taakkaa. Samalla minimoin mahdollisen haitan, jos olisi käynyt hassusti. Ajoitus oli täydellinen käynnille, jonka jälkeen tuli pitkä jono siihenkin bajamajaan.Lähtöalueella
Olin D-blockissa, jossa oli suurin osa reilun kolmentunnin juoksijoita. Siinä sitten odoteltiin reilu puoli tuntia lähtöä, kun samalla pyörätuolikelaajat lähetettiin matkaan ja huippujuoksijat esiteltiin. 40 000 juoksijaa toivotettiin tervetulleiksi monella eri kielellä, myös suomella. Lähtöalueella paistoi syysaurinko ja lämmikkeenäni oli vanha paita, jonka heitin roskiin. Ei tarvinnut jäätyä hihattomassa. Seistessä syke oli 50, aika jäätävä...Kisapaita |
Kisakengät |
Lähtöpamauksesta maaliin
![]() |
Berliinin reitti |
Mitali |
Maalissa
![]() |
Väsynyt ja janoinen |
![]() |
Janoisille olutta |
![]() |
Väsynyttä porukkaa |
https://flow.polar.com/training/analysis/227050321
lauantai 26. syyskuuta 2015
Berliinissä
Ennen maratonia
Olen nyt Berliinissä toista päivää. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Matka alkoi Riihimäeltä, josta pääsin junalla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Riihimäki-Berliini-raideyhteyttä saadaan vielä odottaa jokunen vuosi. Lento Berliiniin lähti kahdelta päivällä ja Berliinissä olin klo 15 paikallista aikaa. Lentokentältä hyppäsin bussiin, joka kuljetti minut suoraan hotellille. Lipun ostin jo Suomessa BVG:n mobiiliapsilla. Helppoa ja yksinkertaista.Olutkulttuuria |
Finisher-paita. Toivottavasti selviän maaliin. |
Lenkkiselfie |
Nyt lähtöön on aikaa enää reilut kaksitoista tuntia. Pastatankkaukset on tehty. Nyt kevyttä ruokaa ja nestettä reippaasti. Aamulla on herättävä ennen kuutta, kun juoksu alkaa jo yhdeksältä. Ilma on aamulla viileä, mutta lämpenee nopeasti. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta oman ennätyksen suhteen. Työ on jo tehty. Nyt pitää vain nauttia.
Näillä mennään... |
perjantai 18. syyskuuta 2015
Ensi perjantaina Berliini!
Vajaa viikko enää Berliiniin reissuun. Tänä vuonna lähden jo perjantaina, kun juoksu on sunnuntaina. Nyt tulee yksi hotelliyö enemmän kuin viime kerralla, mutta voi sitten samalla ottaa rennommin ja totuttautua aikaeroon.
Berliiniin on luvattu hyvää säätä, auringonpaistetta ja lämpöä parhaimmillaan reilut 20 astetta. Juoksuhan on jo aikaisin aamulla, joten olosuhteet ovat täydelliset, viileää lähdössä ja maalissa lämmintä.
Lähden tälläkin kertaa reissuun yksin. Sain paikan Berliinin maratonilta hyvän arpaonnen avulla, joten porukassa olisi ollut hankala suunnitella reissua. Nyt pystyy keskittymään paremmin itse juoksuun, kun ei tarvitse kiirehtiä aikataulujen kanssa.
Viime vuonna juoksu meni huonosti. Omat sykket olivat liian korkeat. Puolessa välissä tuli rintakipua ja hölkkäsin toisen puolikkaan kahteen tuntiin. Se tunne, kun tuhansia ihmisiä juoksee ohi oli hirvittävä. Sain myös kannustusta, kun huomasivat, että oli ihan rikki. Lopullinen aika oli 3:34. Toivottavasti tällä kertaa välttää syysflunssan ja sen jälkitaudit. Maratonille aikaa vajaat 8 päivää.
Kuvia viime vuodelta
https://goo.gl/photos/x2tALBxXTLX4x2Pz7
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Märkä ennätysjuoksu
Tukholman maraton
![]() |
Uusin tulokas |
![]() |
Kisapaita |
![]() |
Ansaittu palautusjuoma |
![]() |
Loppuraasto |
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Kymmenen päivää Tukholmaan
![]() |
Peltosaaren yleisurheilukenttä |
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Alitus ja tähtäimessä E24
Olen tälle vuodelle suunnitellut ja maksanut kaksi maratonia, Tukholma toukokuussa ja Berliini syyskuussa. Tukholmassa olisi tarkoitus juosta mahdollisimman lähelle kolmea tuntia ja Berliinissä sitten alittaa tuo rajapyykki. Tukholmassa juoksin ensimmäisen maratonini vuonna 2013 hieman yli neljään tuntiin. Berliinissä alitus maistuisi erityisen hyvällä, kun syksyn juoksusta jäi niin karvas maku.
![]() |
Tammikuun KRU:n specsit |
En tiedä onko tapahtumassa mitään järkeä, mutta kaikkea pitää kokeilla. Onkohan minulla kaikki muumit edes laaksossa? Toivottavasti vatsa kestää. Vuosi aikaa treenata.