Run

Run
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sibeliusmaraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sibeliusmaraton. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Hämeenlinna ei petä koskaan!

Sibelius-maraton / 30. Hämeenlinnan kaupunkimaraton 25.07.2015

Hämeenlinna ei petä koskaan, kaupunkimaraton on aina kuuma, vaikka Suomen kesä olisi kuinka kylmä ja sateinen.  Tänä vuonna olin kolmatta kertaa juoksemassa tapahtumassa, toissa vuonna puolimaratonilla ja viime vuonna maratonilla.

Juoksu meni kymppiin saakka ihan ok, jonka jälkeen aloin hyytymään ja porukkaa alkoi lappaamaan ohi.  Kamala tunne!  Jalat eivät liikkuneet ja tuntuivat väsyneiltä.  Hitain kilometri meni ajassa 4:52! Tunsin itseni pieneksi limaiseksi etanaksi! Pientä nestehukkaakin oli kuumuuden takia ja sen huomasi osuudella, jolla ei ollut juomapistettä.

Puolikkaan reitti
Heti juoksun jälkeen ilma viileni.  Harmi, kun pikkuhelle oli osunut juuri puolikkaan juoksun aikaan. Minulle sopivat paremmin viileät kelit. Parin kuukauden Tukholman maratoninkin kylmäsuihku tuntui tähän verrattuna mukavalta.

Hämeenlinnan puolimaraton oli kahdeksas puolimaraton, jonka olen juossut.  Nyt oli ensimmäinen kerta, kun en tehnyt ennätystä.  Hieno putki meni poikki, mutta tiesin, että se päivä koittaa vielä. Pettymys!  Jäin ennätyksestäni noin viisi minuuttia, joten puolikkaan tulos 1:33 ei ole mikään katastrofi, mutta välillä näinkin.  Tästä on hyvä parantaa.  Viimeksi juoksin tätä huonomman ajan Hämeenlinnan puolimaratonilla kaksi vuotta sitten, 1:38.

Kisan jälkeen otin repusta palautusjuoman, kylmän oluen.  Olut on parasta juomaa kisan jälkeen. Kyseessä oli alkoholiton Erdinger-olut, jota tarjoillaan mm. Berlinin maratonin jälkeen.  

Voitin arvonnasta yhden hengen matkan Tallinnaan! Oluelle?

Olut on parasta kisan jälkeen.

Sibelius-mitali

Kaurialan kenttä ennen lähtöä

Maali ennen lähtöä

Kisavalmistelut

Palautusjuomaa Sibben kanssa

Juoksupaita ja maratonin infolehti


tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vuoden ensimmäinen puolikas

Vuoden ensimmäinen puolikas

Ensimmäiselle puolelle vuodelle kertyi juoksukilometrejä 2048,792 km, joihin aikaa meni 181 h 17 min 2 s.  Laatuaikaa!  Kaikenlaista tuli mietittyä lenkkien aikana.  Lenkkien keskivauhti oli 5.18 min/km.  Lenkkarit laitoin jalkaan 154 kertaa.

Määräkuukausiksi muodostuivat maalis- ja huhtikuu, jolloin kilometrejä tuli melkein puolet puolen vuoden saldosta.  Tänä vuonna sää on suosinut juoksua, kun ilmat ovat pysyneet viileinä.  Kisakauden avasin huhtikuun lopulla.  Maratonilla ja puolimaratonilla juoksin uudet ennätykset, jotka uskon vielä pystyväni rikkomaan tämän vuoden aikana, helposti.  Virallisen kympin ennätyksen saavuttaminen jäi vielä loppuvuodelle.  Keväällä juoksin myös yhden väsyneen cooperin testin, jossa tulos oli edellisvuoden tapaan 3300 metriä.  Porukassa ja levänneenä pystyn parantamaan tulosta.

Parasta alkuvuodessa oli Tukholman maraton ja uusi ennätys 3:08.  Huonointa se, että juoksin kisan puolikuntoisena.  Terveenä olisin tehnyt paremman ajan, mutta ainakin nyt riittää motivaatiota treenaamiseen.

Tukholman tuliaiset 2015 ja 2013


Juoksumäärän lisäksi olen panostanut laatuun.  Eri pituisia lenkkejä erilaisilla vauhdeilla.  Myös laadukkaat juoksukengät ovat olleet tärkeät.  Kohta pitää taas tilata uudet, vuoden toiset parit.  Juoksen aika lailla tuhat kilometriä per pari.  Käytän samoja kenkiä koko ajan ja se on sopinut minulle, olen välttänyt loukkantumiset ja muut pienet jalkavaivat.

   

Asics DS-Trainer 20





Seuraavia kisoja heinäkuussa:  Linnahölkkä (10km) ja Sibelius-maratonin puolikas.  Molemmissa tavoitteena ennätys.

Heinäkuun päätavoitteet Sibelius-maratonilla





perjantai 8. toukokuuta 2015

Kisakalenteri

Suunnitelmia

Tänä viikonloppuna ei kisailla.  Viikonloppu on pyhitetty äitienpäivälle.

Hyvää äitienpäivää!
Vuoden päätavoitteet ovat Tukholman ja Berliinin maratonit.  Tukholmaan on aikaa tasan kolme viikkoa ja Berliini juostaan syyskuun lopulla.  Viikon päästä, pari viikkoa ennen Tukholmaa ohjelmassa on Helsinki City Run, joka on tarkoitus juosta maratonvauhtisena harjoituksena.  Jos juoksu menee sujuvasti niin puolikkaalla pitäisi tulla uusi ennätys.  Nykyinen ennätys on noin 1:28.

Heinäkuun loppupuolella on Hämeenlinnan kaupunkimaraton, Sibeliusmaraton.  Siellä juoksen puolikkaan viime kerrasta viisastuneena.  Viime kerralla koin armottoman nestehukan ja pari puskareissua.

Hämeenlinnan kaupunkimaraton 2014
Tällä viikolla ilmoittauduin Wihan kilometreille, joka on ultrajuoksutapahtuma Tampereella. Tarkoitus olisi juosta siellä ensimmäinen satasen kisa.  En tiedä mitä odottaa, mutta varmasti mielenkiintoinen ultrajuoksu tulossa.  Ultramaraton on neljä viikkoa Berliiniin jälkeen, joten toivottavasti aika riittää palautumiseen.

Kuva, jonka Werner Franzén (@wennee) julkaisi


Näiden lisäksi kalenteriin kuuluu erilaisia kympin hölkkäkisoja, osa hetken mielijohteesta.  Elokuun lopulle tai syyskuun alkuun olisi hyvä saada puolikkaan kisa alle ennen Berliiniä.  Otan ehdotuksia vastaan.