Run

Run

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Huuvarin Hölkkä

Huuvarin Hölkkä 2015

Osallistuin toista kertaa juoksutapahtumaan nimeltä Huuvarin Hölkkä.  Juoksu järjestetään Huuvarissa, mistä olen kotoisin.  Huuvarin juoksureitit ovat tuttuja ja minulla on jonkinlainen kotikenttäetu, mutta siihen se sitten jääkin. Viime vuonna juoksu järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja taso oli sen verran matala, että voitin.  Matkan pituus on vajaat yksitoista kilometriä.  Reitistä on kilometri asfalttia ja loput hiekkatietä tai kevyenliikenteenväylää.

Lähtöpaikka
Päätin ajoissa osalllistumisestani juoksuun, kun viime vuodesta jäi hyvä maku ja pitihän minun edellisvuoden voittajana puolustaa voittoa! Lisäksi tykkään kylähölkistä, kun niissä on hyvä tunnelma.  Ne eivät ole myöskään ylihinnoiteltuja.  Ainut asia, joka piti muistaa tällä kertaa oli maltti, että en juokse liian kovaa, kun viikon päästä on Berliinin maraton.

Hymyillen...
Jukola

Ennen juoksua tein reippaan alkuverryttelyn, jonka varrella oli vanha kyläkoulu. Verryttelyssä vastaan tuli myös tutunnäköinen, kova juoksija.  Sama tyyppi, joka voitti  MiddayRunin kuukausi sitten.  Tajusin samalla, että olin jo hävinnyt juoksun ennen kuin se oli ehtinyt alkaa.  Sää oli jo alkuverryttelyssä kesäinen, aurinkoa ja lämpöä sopivasti.  Loistava keli jatkui myös kisassa.

Kylänpäänjärvi
Vanha kyläkoulu
Abborsjö reitin varrella
Opasteita oli monenlaisia
Lähtö oli klo 12.  Kaikki 70 osallistujaa olivat viivalla.  Mukana oli myös kävelijöitä ja lyhyemmän matkan juoksijoita.   Heti lähdöstä voittaja karkasi ja minä tulin jonkin matkan päässä.  Samalla myös takana olevat jäivät reilusti minusta, joten juoksusta tuli alusta asti yksinjuoksu.   Päätin juosta kisan maratonvauhtisena, kun sain keskittyä vain omaan juoksuun.  Sijoitus tulisi olemaan toinen. Jos joku olisi tullut haastamaan niin olisin rennosti nostanut vaihdetta isommalle.

Maali

Syksyinen reitti
Juoksu tuntui kevyeltä koko ajan ja missään vaiheessa ei mennyt epämukavuusalueelle.  Viimeinen kilometri oli nopein 4:06 min/km.  Keskivauhti pysyi hyvin 4:14 tavoitteessa.  Loppuaika oli 45:55 ja hävisin voittajalle yli viisi minuuttia, mutta se haittaa, kun piti vain hölkätä.  Viime vuoden juoksuun tuli parannusta 45 sekuntia vaikka juoksin kevyemmin! Sykkeissä myös hurja ero, nyt 168, kuin silloin vuosi sitten flunssan jälkeen 184!



Juoksu oli todella hyvin järjestetty.  Kehityksen kohteita on vaikea keksiä. Tapahtuman tuotto käytetään paikallisen nuoriseuran tukemiseen. Toivottavasti mukava juoksutapahtuma järjestetään taas vuoden päästä.  Kolmatta kertaa voisi tulla taas hölkälle. Ensi sunnuntaina juostaan Berliinissä.  Siellä on myös mukana Huuvarin hölkän voittaja.




top 3



1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää Berliinin tavoitteesi suhteen kunhan pysyt terveenä nämä viimeiset päivät! Jos pystyit Tukholman vuoristoreitillä arktisissa olosuhteissa ja sairauden jälkeen juoksemaan 3.08, niin Berliinin reitillä lähes täydelliseksi lupaillussa juoksusäässä ajasta lähtee reilusti pois kunhan maltat lähteä mahdollisimman tarkasti tavoitevauhtia alusta saakka. Juostiin muuten MiddayRunissa lähes samanlaiset treenit.

    VastaaPoista