Run

Run

torstai 10. syyskuuta 2015

Uusi Vatsa -juoksu

Uusi Lahti -juoksu 6.9.2015

Katselin joskus kuukausi sitten sopivia juoksutapahtumia ja Uusi Lahti -juoksu osui silmään.  Se oli sopivasti kolme viikkoa ennen Berliinin maratonia.  Päätin kuitenkin vasta perjantaina osallistumisesta sunnuntain kisaan, joten jouduin jälki-ilmoittautumaan.

Kisakeskus

Kisapäivälle osui hieno sää.  Aurinko lämmitti kivasti ja ei ollut liian kuuma.  Ennen puolimaratonia tein juoksututtujen kanssa viiden kilometrin alkuverryttelyn ja se tuntui hyvältä.  Kerrankin kunnon alkuverryttely!

Hetki ennen lähtöä

Lähtö oli klo 12 Lahden urheilukeskuksen siniseltä juoksuradalta.  Juoksijoita oli varmaan 700,  reilusta vitosesta maratoniin. Juoksu lähti hyvin käyntiin, syke pysyi maltillisena ja vauhti n. 4:07 min/km.  Ennen kymppiä ja ensimmäisen lenkin loppua vatsassa alkoi tuntumaan erikoiselta.  Mieli alkoi etsimään bajamajaa ja jouduin ensimmäisen kympin jälkeen käymään helpottavalla.  Käynti söi loppuaikaa, mutta helpotti paljon.  Takosin sitten taas reippaita kilometrejä kunnes taas vatsassa alkoi tuntumaan.  Päätin kuitenkin ettei toista käyntiä tule ja rauhoitin juoksua, kun ymmärsin, että ennätys karkaa.  Pari viimeistä kilometriä vatsassa helpotti ja sain pienellä loppukirillä naisten voittajan kiinni.
Mitali

Puolimaratonin loppuaika oli 1:30:45, joka olisi ollut parempi ilman vatsavastoinkäymisiä.  Olen kuitenkin tyytyväinen melkein maratonvauhtisesta juoksusta.  Ainakin tuli hyvä treeni, jossa oli mukava kisatunnelma.  Ensi vuonna samalla reitillä juostaan sm-maraton.  Reitti ei ollut erityisen nopea. Alla olevassa kuvassa tulokset. Juoksun analyysi.

M puolikas tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti