Run

Run

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vuoden ensimmäinen puolikas

Vuoden ensimmäinen puolikas

Ensimmäiselle puolelle vuodelle kertyi juoksukilometrejä 2048,792 km, joihin aikaa meni 181 h 17 min 2 s.  Laatuaikaa!  Kaikenlaista tuli mietittyä lenkkien aikana.  Lenkkien keskivauhti oli 5.18 min/km.  Lenkkarit laitoin jalkaan 154 kertaa.

Määräkuukausiksi muodostuivat maalis- ja huhtikuu, jolloin kilometrejä tuli melkein puolet puolen vuoden saldosta.  Tänä vuonna sää on suosinut juoksua, kun ilmat ovat pysyneet viileinä.  Kisakauden avasin huhtikuun lopulla.  Maratonilla ja puolimaratonilla juoksin uudet ennätykset, jotka uskon vielä pystyväni rikkomaan tämän vuoden aikana, helposti.  Virallisen kympin ennätyksen saavuttaminen jäi vielä loppuvuodelle.  Keväällä juoksin myös yhden väsyneen cooperin testin, jossa tulos oli edellisvuoden tapaan 3300 metriä.  Porukassa ja levänneenä pystyn parantamaan tulosta.

Parasta alkuvuodessa oli Tukholman maraton ja uusi ennätys 3:08.  Huonointa se, että juoksin kisan puolikuntoisena.  Terveenä olisin tehnyt paremman ajan, mutta ainakin nyt riittää motivaatiota treenaamiseen.

Tukholman tuliaiset 2015 ja 2013


Juoksumäärän lisäksi olen panostanut laatuun.  Eri pituisia lenkkejä erilaisilla vauhdeilla.  Myös laadukkaat juoksukengät ovat olleet tärkeät.  Kohta pitää taas tilata uudet, vuoden toiset parit.  Juoksen aika lailla tuhat kilometriä per pari.  Käytän samoja kenkiä koko ajan ja se on sopinut minulle, olen välttänyt loukkantumiset ja muut pienet jalkavaivat.

   

Asics DS-Trainer 20





Seuraavia kisoja heinäkuussa:  Linnahölkkä (10km) ja Sibelius-maratonin puolikas.  Molemmissa tavoitteena ennätys.

Heinäkuun päätavoitteet Sibelius-maratonilla





keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Väläkän lenkki 23.6.2015

Väläkän lenkki

Osallistuin 23.6.2015 tiistaisena kesäiltana Väläkän lenkille.  Se on perinteinen juoksutapahtuma, joka  järjestettiin 31. kertaa Mäntsälän Sulkavan kylässä.  Paikka tai Väläkäntie oli minulle ennestään tuttu.  Olin siellä mittaamassa kesällä 2006.  Kyseinen kesä oli eka kosketus omaan alaan.  Koko kesä rajattiin tiealueita ja Väläkäntie oli yksi niistä teistä, joita paalutin.  Paalu on sellainen punainen merkki, joita näkee usein tien varsilla.  Ne osoittavat missä kulkee raja.  Lunastettavat tiealueet mitattiin ja niistä maksettiin korvaus.  Kesä 2006 jäi hyvin mieleen.  Erityisesti Väläkäntien paarmat, joita nyt lenkillä ei onneksi näkynyt.

Juoksun jälkeen vilvoittava sade
Juoksupaikalla oli hyvä tunnelma. Porukkaa oli sopivasti, ehkä reilu 30 juoksijaa ja muita kylän ihmisiä. Paikallaolijat sanoivat, että viime kerralla oli enemmän porukkaa.  Lähdössä oli tilaa ja pääsin eturiviin.  Heti lähdöstä kärki karkasi, ehkä viisi tai kuusi juoksijaa.  Jäin pahaan tuttuun paikkaan, juoksijoiden ja kuntoilijoiden välimaastoon.  Juoksin melkein koko matkan yksin tai yksi juoksija pysyi perässäni ja meni vitosen jälkeen ohi.  Tasainen hyvä juoksu tältä peesailijalta.  Maalissa hän kiitti vetoavusta, josta koki saaneensa hyötyä.

13 toimii aina
Lenkin pituus oli 8,8 kilometriä, josta viisi kilometriä jaksoin hyvin alle 4min/km tahdissa. Sitten aloin hyytymään, ilmeisesti Tukholman maraton tuntuu vielä.  Aamulla RMSSD seisten oli todella matala, joka ennusti väsähtämisen.  Tuttua tietä pitkin oli mukava juosta ja matkan varrelta muistot palautuivat hikisiin työpäiviin ja kosteisiin korruptiokahvihetkiin.





Väläkän lenkin sijoitus oli seitsemäs, johon olen tyytyväinen.  Kaikki miehet ja naiset olivat omassa sarjassaan, ei ikäsarjoja.  Viime vuonna oli ainakin pistesijoilla kovempi taso.  Oma aika 35:51 (epävirallinen) on keskinkertainen, mutta en oikeastaan parempaa odottanutkaan.  Tarkoitus oli vain testata, että miten olen palautunut Tukholman maratonilta ja ilmeisesti olen vielä vähän vaiheessa.  Väläkän lenkki oli mukana kisa ja parannettavaa jäi ensi vuodelle.  Juoksu maksoi kymmenen euroa ja sillä sai mitalin sekä mehua.  Mielestäni hyvä hintalaatusuhde.  Tarjolla oli myös monipuolinen puffetti, jossa oli erilaisia piirakoita ja torttuja, jätin väliin.  Kahvit sentään join, kun kaveri tarjosi :)

Reitti oli kiva

Pientä hiipumista
Oikeat juoksijat podiumilla

Viralliset tulokset

Juoksun jälkeen sauna ja ansaittu mitaliolut




lauantai 6. kesäkuuta 2015

Viikko Tukholmasta

Viikko Tukholman maratonista, joka oli märin ja kylmin juoksemistani kisoista.  Nyt on kiva aurinkoisena lauantaina muistella miten hirveätä olin maaliintulon jälkeen.  Olosuhteet olivat kuitenkin hieno kokemus.  Saman tyyppinen kuin viime kesän Hämeenlinnan hellemaraton.  Maratonin jälkeisen viikon olen ottanut rauhallisesti, syönyt jäätelöä ja nauttinut olutta.  Hyvä palautuminen on tärkeää, kun juoksin flunssassa ja siitä olisi hyvä päästä pikku hiljaa eroon.

Perjantaina tein ortostaattisen testin.  Leposykkeen ja seisontasykkeen erotus oli 30 lyöntiä, kun ennen Tukholmaa se oli 20.  Ei mitään hirveitä lukemia onneksi, mutta maltan vielä tämän viikon ja otan iisisti.



Tukholmasta selvisin vähällä.  Vain yksi kynsi mustana :) Nyt tekee taas mieli juosta maraton.  En tiedä maltanko syyskuun loppuun.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Märkä ennätysjuoksu

Tukholman maraton

Maraton numero kahdeksan, jota varten oli treenattu alkuvuosi.  Tavoite oli tehdä oma ennätys. Haaveilin myös kolmen tunnin alituksesta, mutta viimeisen viikon kuumeilut rokottivat kuntoa ja suhtauduin varauksella mahdolliseen alitukseen.

Uusin tulokas
Lähtöalueella oli tosi paljon juoksijoita ja tunnelma oli huipussaan.  Samanlaista tunnelmaa olen kokenut vain Berliinissä.  Kuulutukset tulivat sekä suomeksi, että ruotsiksi.  Lähtöjä oli kaksi: 12:00 ja 12:10.  Tänä vuonna pääsin c-ryhmään, joka lähti tasan klo 12.  Ensimmäiset kilometrit  olivat aika ruuhkaisia, kun kaikki hakivat hyvää asetelmaa. Ruuhkaa oli mielestäni vähemmän kuin kaksi vuotta sitten, kun lähdin jälkimmäisessä lähdössä ensimmäiselle maratonille.   

Kisapaita
Alusta lähtien hengittäminen tuntui raskaalta.  Samanlainen olo oli ollut koko maratonia edeltävän viikon.  Johtuu ilmeisesti nuhasta ja kuumeen jälkioireilusta.   Flunssasta huolimatta lähdin reippaasti liikkeelle paukuttaen alle 4:10 kilometrejä.  Syke oli korkea.  Jopa korkeampi kuin parinviikon takaisella puolimaratonilla, mikä ei lupaillut hyvää.  Riskillä juoksin, kuten aina.  Kympin kohdilla maratonin loppuaikaennuste oli 2:57.

Ansaittu palautusjuoma
Nihkeintä oli 25 kilometrin kohdilla, kun hengitys tuntui koko ajan raskaammalta ja monet menivät ohi, myös kolmen tunnin jälkimmäiset jänöt.  Ajattelin, että mitä järkeä täällä on juosta keuhkovammaisena.  Vauhti putosi muutaman kilometrin ajaksi.  Jostain sain sitten uutta puhtia, kun näin, että oli vielä mahdollisuudet  ennätykseen.  Aloin saamaan selkiä kiinni. Sain myös tutun selän kiinni, joka oli päässyt karkumatkalle.  Puskin ohi ja nautin lopun antimista, erityisesti kolajuoma ja sokeripala kohensivat mielialaa.

Loppuraasto

Maalissa olin kuin jäätymäisillään oleva uitettu koira.  Ei ollut yhtä tunteellista kuin 2013.  Sillonkin satoi kaatamalla. Uusi ennätys on 3:08:03, parannusta noin kolme minuuttia. Aikaan on pakko olla tyytyväinen, kun huomioi olosuhteet ja sairastelut.  Lisäksi pääsin Sata parasta suomalaismiestä Tukholman maratonilla -listaukseen.

Finisher 3:08:03
Seuraava maraton on syksyllä Berliinissä ja siellä kolmen tunnin alituksen kimppuun!


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kymmenen päivää Tukholmaan

Kymmenen päivää Tukholman maratonille ja makaan kotona kuumeessa.  Pari päivää on ollut kevyttä kurkkukipua ja flunssa on ollut ilmeisesti tuloillaan.  En tiedä aikaistiko eilinen cooperin testi kuumetta.  Juoksin testissä muuten 3300 metriä, joka sivuaa ennätystäni.

Peltosaaren yleisurheilukenttä

Joka tapauksessa parempi kuumeilla nyt, kuin viikon päästä!  Mittari näytti aamulla alle 36 ja nyt lukema on jo 38.  Pahalta näyttää huomisen työpäivän kannalta.  En ole vielä nykyisen työnantajan palveluksessa pitänyt sairaslomaa.  Ne harvat flunssat ovat aina ajoittuneet viikonlopuille.  Harmittavasti hieno kahden vuoden putki on menossa poikki, mutta katsotaan vielä huomenna tilanne uudestaan.


Vielä cooperin testistä.  Olosuhteet olivat huippuluokkaa, aurinko paistoi ja oli tyyntä.  Juoksun jouduin juoksemaan yksin ja en saanut lopun vetoa lukuun ottamatta apuja.  Tuttu tilanne aikaisemmilta kerroilta.  Tuli myös todettua, että kaksi päivää ei riitä palautumiseen puolimaratonilta.  Testissä hyydyin hiukkasen kahden kilometrin jälkeen 3400 metrin tuloksesta.  Kun kaikki natsaa niin uskon, että minulla on vielä hyvät mahdollisuudet 3500 m tulokseen. Kiitokset Riihimäen liikuntapalveluille hyvästä testistä!

Koe testi tästä uudestaan.  Polar V800 näytti vähän liikaa matkaa.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Neljäs Helsinki City Run

Helsinki City Runista on muodostunut minulle jokavuotinen kevätperinne.   Siellä juoksin ensimmäisen puolimaratonin kahteen tuntiin vuonna 2012.  Nyt juoksin neljättä kertaa putkeen ja toista kertaa alle 1:30. HCR taitaa olla Suomen suurin juoksutapahtuma ja siellä ei koskaan tarvitse juosta yksin. Peesiapua löytyy ja ohitella saa niin paljon, kuin kunto kestää.

Hetki ennen kuuman ryhmän lähtöä. Sopivan viileä sää. 

Vaikka reitti ei ole tasaisin, olen tapahtumassa juossut aina uuden ennätyksen. Kolme edelliskertaa olen parantanut ennätystä kymmenellä minuutilla per vuosi. Nyt paransin ennätystä minuutilla.
Kuva, jonka Werner Franzén (@wennee) julkaisi
Tämän vuoden aika oli 1:27:36, johon olen tyytyväinen.  Tarkoitus oli juosta maltilla ja pitää sykkeet aisoissa, koska Tukholman maratoniin oli tasan kaksi viikkoa.  Viiteentoista kilometriin saakka juoksin rentoa vauhtikestävyysjuoksua, jonka jälkeen loput meni maksimikestävyysalueella. Juoksun keskisyke oli 173, kun anaerobinenkynnys on 178.  Kova loppukiristyskään ei tuntunut pahalta, kun Olympiastadionin maalissa sain huippusykkeeksi 187!
Loppuen lopuksi HCR oli hyvä harjoitus, mutta tänä vuonna se oli liian lähellä Tukholmaa, jotta olisin juossut sen täysillä.  Riittääpähän parannettavaa ensi vuodeksi.  

torstai 14. toukokuuta 2015

Lenkkinäkymiä kartalle

Mapillary

Olen toukokuun ajan testaillut Mapillary-palvelu.  Mapillary on samantapainen palvelu, kuin Googlen Street View.  Erona on se, että Googlen kuvausauton sijaan käyttäjät kuvaavat valokuvat. Google kuvaa tietyn ajan välein vain tietyt asiat, kun taas Mapillaryssä käyttäjä päättää mitä kuvaa ja kuinka tiheästi.

Lyhyt kuvaus

Mapillaryn käyttö on helppoa.  Tarvitset vain älypuhelimen, jossa on GPS ja kamera. Ennen kuin aloitat käyttämään palvelua lataa ja asenna sovellus kännykkään.  Sovellus löytyy yleisimmille käyttöjärjestelmille, iOS, Android, Windows.  Kuvauksia voi tehdä myös toimintakameralla, jossa on GPS, esim. Garmin VIRB Elite.

Ohjelman asentamisen jälkeen pitää rekisteröityä, jonka jälkeen voit alkaa käyttämään sovellusta. Sovellus kuvaa tietyn ajan välein valokuvia ja sijoittaa ne kartalle.  Mitä tiheämmin kuvaat, sen parempaa jälkeä tulee.  Otettuja kuvia voi tarkastella sovelluksessa, jonka jälkeen kuvat ladataan wifi-verkossa automaattisesti palveluun.

"We believe a motivated person can capture the important and interesting details of any environment and neighborhood better than any single authority using cars can. There is no limit on the level of detail you can add. There is no limit on how often you can take photos."
Tutustu lisää Mapillarryyn ja ala kuvaamaan suosikkilenkkireittejäsi.